Apua perioraalidermatiitin hoitoon
Suunympärysihottuma eli perioraalidermatiitti (POD) on yleinen kasvojen alueella esiintyvä ihotauti. POD:in esiintyvyys on suurinta 20–45-vuotiailla naisilla. Suunympärysihottumaa on pidetty mm. epäsopivan kosmetiikan tai kortisonivoiteiden aiheuttamana, mutta nykytiedon valossa ne vain laukaisevat oireet. Taudin perussyytä ei tunneta. Ihottumaa esiintyy nimensä mukaan suun ympärillä, joskus myös nenänpielissä tai silmien ulkonurkkien lähellä. Ihottuma esiintyy pieninä, punoittavia papuloina ja märkänäppylöinä, usein iholla esiintyy myös hilseilyä ja läikikästä punoitusta.
Perioraalidermatiitin hoidossa on tärkeää välttää ylimääräistä rasitusta iholla, kuten ylenpalttista kosmetiikkakuormitusta tai mekaanista rasitusta. Iholle kannattaa käyttää mahdollisimman vähän erilaisia kosmetiikkatuotteita ja raaka-aineiden yhdistelmiä sekä välttää ihon voimakasta kuorimista. Tärkeintä POD:in hoidossa on rauhoittaa ja kosteuttaa ihoa.
Lupauksessa hoitokokemusten kautta hankitun tietotaidon mukaan olennaista POD:in hoitoprosessissa on henkilökohtainen ihonhoito-ohjelma, säännölliset hoitolakäynnit sekä lymfahieronta.
Iho-ongelmien hoitoprosessin aloittamiseen Lupaus suosittelee konsultaatio & hoitoajan varaamista.
Mikäli kaipaat suunympärysihottuman hoitoon apua etänä, varaa aika ihonhoidolliseen videokonsultaatioon tästä.
Lupaus suosittelee ammattitaidolla perioraalidermatiitin hoitoon:
- Hauschka Puhdistusemulsio
- Hauschka Tehokuuri herkälle iholle
- Hauschka Ruusuvoide
- Hauschka Kirkastava naamio
- Provida Manteli kasvonaamio
Lue Pupulandian Jennin kattavat kokemukset POD:in hoidosta sekä hoitoon liittyvistä haasteista.
Viimeisimmät kommentit